(*Muutama kuva lisätty 16.8*)

Blogi on saanut olla oman onnensa nojassa koko armaan kesän o.O

Ennen Juhannusta järjestimme Suomen Paimenkoirayhdistyksen paimennus kisat.

Kolmena päivänä kisattiin ykkös-,kakkos-ja kolmosluokassa. Ensimmäisenä päivänä Ykkösluokan koirat pääsivät kisaamaan kaksi kertaa ja illalla oli perusradan suoritus mahdollisuus.Siihen osallistuikin viisi koirakkoa.

Lauantaina ja sunnuntaina kisasivat kakkos-ja kolmosluokan koirat. Kovasti paljon kiitoksia kisoissa urakoineille talkoolaisille.Taaskaan ei ilman teitä olisi kisoja saatu vietyä onnistuneesti läpi!

Heinäkuussa järjestimme paimennuksen saralla viikon verran kursseja. Ensin saimme nauttia Mosse Magnussonin koulutuksesta neljä päivää ja heti perään saapuivat vieraaksemme Norjasta Karin Mattsson ja Jo Agnar Hansen kouluttamaan meitä suomalaisia kolmeksi päiväksi.

Toivottavasti Kouluttajille jäi yhtä positiivinen kuva  Suomalaisista kuin meille jäi heistä. 

 

Elokuun alkupuolella lähdimme Karin,Vilman ja Kallen kanssa matkaamaan Ruotsiin.Tarkoitus oli mennä kisaaman pohjoisessa järjestettävään Botnia Cupiin. Osallistuimme paimennuskilpailuihin Ale:ssa ja Persönissä.Kisoja oli yhteensä viitenä päivänä ,IK1,IK2 ja CK-luokissa.

Paras sijoitus tuli Pimulle, IK1:ssä toinen sija 90pisteellä.

Alla:

Pimu tulossa lampaiden kanssa

"Opintomatkalla" oltiin ja toivottavasti myös jotakin opittiin...No se jää nähtäväksi vaan treenattavaa on monenlaista,mutta mukavaa on joskus onnistuakkin

Yleisöä Persönissä

 

Väliajalla...

Lampolan rakennustyöt ovat taas alkaneet ja sokkelia laitetaan pystyyn.Hallin kaaret ovat tulossa jossakin vaiheessa... 

Karitsojen punnitusta,vierotusta ja pikkuhiljaa myös astutusryhmien sortteeraamista ohjelmassa,joten hiljallensa alkaapi nämä syksypuolen työt.

Onnellinen...

Pässykkä

Muutamissa kisoissakin olisi vielä tarkoitus käydä ja syyskuulla piipahtaa pariksi päiväksi Ruotsiin...Joten ohjelmaa piisaa ...välillä vaan noi työt haittaa harrastusta...